Maalaistyttö viilettää

Huihuihui!

 Elämä posottaa eteenpäin ja minä yritän posottaa perässä. Ei auta ei, joskus meinaa tulla hätä, liian kiire, ei jaksa eikä pysy perässä.

   Joskus vuosi sitten valitin, kun elämässäni ei tapahdu mitään. Nyt sitten tapahtuu enemmän kuin sitä uskoisikaan.

   Aloitetaan ajankohtaisimmasta jutusta. Olin tänään Rohan Tallilla http://www.rohan.fi/index.html (piilomainontaa!!) viettämässä päiväni. En tosin ollut siellä vain huvittelemassa, vaan oppimassa. Joku on ehkä lukenut, että Mika Kaurismäen ohjaama The Girl King -elokuva kuvataan suomessa mm. Turun linnassa. Minä olen värväytynyt kouluni puolesta elokuvan kulisseihin hevosenhoitajaksi. Tänään sitten olimme kyseisellä tallilla ottamassa oppia, miten niitä barokkisatuloita sinne hevosen selkään kiinnitetäänkään.    Muutenkin meille kerrottiin kuvausten kuluista, mitä meiltä odotetaan ja kaikkea mitä tarvitsemme jotta voisimme toimia jouhevasti. Pääsimme myös hevosten selkään ja voi ketun pylly! Kaikki asiat mitä on vaalittu tämän minun yhdeksän vuoden ratsastusurani aikana, kääntyi päälaelleen. Unohtakaa kyynärkulmat ja ohjastuntumat, näitä hevosia ohjataan painolla! Hihi, siinä tuli kyllä naurettua hyvin makeasti kun tajusi, ettei sitä osaakaan yhtikäs mitään.

Rohan tallin juliste

   Tallin pitäjät Jaakko ja Anu Nuotio olivat molemmat aivan ihania persoonia. Yleensä kun on tottunut, että ratsastus on orjuudenomaista ja jäntevän tarkkaa, niin nyt vain naurettiin kentän laidalla kun ei osattukaan mitään ratsain. Käytännön vinkkejä kyllä annettiin, mutta muuten meidän annettiin posottaa ja tottua siihen hevoseen kaikessa rauhassa. He painottivatkin, että ratsastuksen tulisi olla hauskaa, ei sellaista pakkopullaa, jossa revitään pelihousut jos ei nyt ihan heti onnistu. He myös antoivat monia hyviä vinkkejä, opastivat tarkasti, kylvivät huumoria ja varmistivat, että jokainen tietää sunnilleen mitä jokainen tekee. Iso plussa ja hali heille, aivan mahtavia ihmisiä!

   Kuvauksista en voi hirveästi paljastella mitään, en ole täysin varma mistä saa puhua ja mistä ei. Mutta kuvaukset alkavat hevosten osalta helmikuun lopulla ja päättyvät maaliskuun viimeisinä päivinä. Kuvauspäivät ovat pitkiä, hässäkkää riittää, ihmisiä juoksee ympäriinsä ja tällaisen pienen tytön pitäisi saada hoidettua kunnialla hevoset kuvauskuntoon. Voinpahan sitten ylpeänä mennä elokuviin ja kuuluttaa; ”Minäpä olen ratsastanut tuolla hevosella ja jutellut kyseisen näyttelijän kanssa!” 

   Golden Bay, siellä vietän viisi viikkoa kesällä. Kaupunki sijaitsee Walesin pohjoisosassa, Liverpoolista kilometrimäärän x (En osaa arvioida matkaa, ja google mapsin käyttäminen liian vaativaa.) Ihan huviretki ei tämän matkan päätavoite ole, vaan oppia paikallisen eläintarhan elukoista mahdollisimman paljon. Ja ainiin, oppia ymmärtämään Walesilaisten ompelukoneen nopeudella puhuttua aksenttia.

Julmasti anastin Deviantartista muutaman kuvan tuon eläintarhan eläimistä.

   Mutta elän siinä uskossa (=pelossa), että mukaani tuleva ystäväni auttaa minua tiukan paikan tullen. Yhdessä saamme sitten itkeä lentokentällä, kun pelottaa niin saakelisti, portit hukassa, kuulutukse on sekavia ja äitikin lähti jo. Kumpikaan meistä ei siis ole lentokoneessa ollut. Ja vallan mainio yhdistelmä olemme.         Ylistressaava ja neuroottinen ihminen, joka on ihan omg, kun kaikki ei menekään kuin on suunniteltu (=eli minä), ja ystäväni, joka toivottavasti osaa olla vähän rauhallisempi.


   Jossain välissä pitäisi ehtiä harrastamaan sellaista yliarvostettua taitoa kuin sosiaalisuus. Seurakunnan isosleirit ja rippileirit toimivat tässä vallan hyvin. Saan viettää korvessa viikon ja pakoilla muurahaisten joukkohyökkäyksiä, sekä mätki ampiaisia matematiikan kirjalla. Ja aivan, olla siinä sivussa ”roolimalli”, jonka esimerkkiä ei kannata seurata.
   Sosiaalisina paikkoina toimii myös minun harrastamat conit. Cosplay on vienyt minut mukanaan, eikä loppua ole tulemassa. Cosplayn lyhyt oppimäärä = pukeudut jonkun sarjan hahmoksi ja cossaat häntä.
Suunnitelmissa olisi olla yhdessä suomen suurimassa conissa, Traconissa, vänkäröimässä (työvoimana oleminen.) Olen ehtinyt jo monessa conissa kiertää, mutta vielä en ole vänkäröintiin uskaltautunut, mutta siihen tulee muutos. Tämä tyttö menee auttamaan, jotta teille muille tallaajille olisi vettä tarjolla ja ohjelmat pyörisi!

   Koulussa on kaikkea ihanaa menossa. Minulla alkoi tarhajakso, jossa siis opiskellaan eläintarhoista ja muista. Menemme myös viikoksi Ähtäriin, olemme siellä työvoimana ja opiskelemme muutenkin, mitä siellä kuuluu tehdä. Kuvaukset sotkevat vähän lukujärjestystä, mutta onneksi niitä ei tarvitse korvata. Teemme myös muutenkin retkiä ja kaikkea ihanaa. Tämä on ehkä minun osalta odotetuin jakso <3

   Tuntuu kauhean vähältä se, mitä olen kirjoittanut nyt tähän. ”Eihän tuo nyt paljoa ole.” Ei ole ei, mutta kaikkea säpinää jatkuvasti, ei tule ainakaan tylsää. Minun täysin paikallaan junnaava elämäni on saanut ison potkun persauksille ja nyt kiidetäänkin nopeampaa kuin kukaan uskookaan. Tämä maalaistyttö näyttää kyntensä!

Tsemppiä ihmiset!

Eläintenhoitaja - mikä se on?

Thihi

Ensimäinen blogiteksti ja aiheena oma koulutukseni.

Eläintenhoitaja, se minä olen. Olen se, joka tekee uskomattoman paljon töitä, jota ei edes uskoisi joutuvansa tekemään. Olen se, joka tekee kaiken likaisen ja raskaan, se joka näyttää vain murto-osan työstään eläinlääkärin apurina, eläintarhojen ja kotieläin pihojen apurina, possuja hoitavana apurina ja lemmikkieläinliikkeiden tiskien takana.

Kun ajattelet eläintenhoitajaa, niin (ainakin minulla 10 vuotiaana tenavana) oli valmis kuva päässäni. Eläintenhoitaja rapsuttelisi kissoja ja koiria, auttaisi eläinlääkäriä kaikissa iloisissa koiranpentujen synnytyksissä ja palluttaisi jyrsijöitä.

Voi miten väärässä olinkaan. Totuus iski heti kun astuin kouluuni. Heti ensimmäisellä viikolla meidät istutettiin Avantin penkkiin ja opetettiin ajamaan tuota pientä vihreää kummastusta. Olihan se aika outoa, vaikkakin loppujen lopuksi yhtä helppoa kuin ruohonleikkurilla huristaminen.

Otettu viime vuonna ensimäiseltä
käytännön tunnilta

Reipaasti yli vuoden tätä koulua käytyäni olen kyllä todella tyytyväinen, että menin tähän kouluun. Olen kokenut paljon ihania asioita, joita en vaihtaisi mihinkään. Uudet ystävät ja tuttavuudet ovat tämän koulun viehätys, kun asut asuntolassa. Et voi välttyä ihmiskontakteilta, ellet sitten linnoittaudu huoneeseesi ja lukitset oven ja laitat varmistukseksi vielä munalukonkin.

Voin kyllä myöntää, että yritin tuota, mutta ei siitä mitään tullut. Ensinnäkin, olen aivan liian sosiaallinen, jotta voisin eristäytyä ihmisistä ja pysyä selväjärkisenä. En sitä kyllä ole koskaan ollut, mutta sanotaanko, että ilman sosiaalisia kontakteja purkaisin energiani ja hulluuteni jollain ei-niin-rakentavalla tavalla.

Tämä työ on niin vaihtelevaa, ettei voi uskoakkaan. Yhtenä päivänä painit lampaiden kanssa, kun ne villakasat pitäisi keriä, toisena korjaat sitä itseään koirien häkeistä, kolmantena olet kuudelta sikalassa kuuntelemassa kiljuntaa ja huutoa, sekä taas kerran korjaamassa sitä itseään, neljäntenä hurjastelet traktorien kanssa ja väistelet muita oppilaita paniikin omaisessa tilassa ja viidentenä mietitkin jo viikonloppua, sekä vähän rapsutat koulun kaneja, samalla, kun siivoat jyrsijähuoneen tiloja ja väistelet ettet tallo lattialla                                                                                                       viipeltäviä marsuja.

En kommentoi....

Koulutukseltamme olemme moniosaajia. Osaamme käsitellä tyypillisiä kotieläimiä sekä lemmikkejä, tiedämme eläinten sairauksista, opimme ensiavun ja paljon palon muuta. Koulutukseeni kuuluu muun muassa nämä; Metsätalouden perusteet, Maatalouskoneiden käyttö ja huolto, Kotieläintuotannon perusteet, Kasvituotannon perusteet, Maaseutuyrittäminen (Maaseutu-, maatalous-, hevosalayrittäminen) Eläinten hoitaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen (Genetiikkaa, hoidosta, ruokinnasta ja muusta opiskelua.)

Tämä ala on tapaturma-altis. Olen useammin kuin kerran löytänyt itseni maasta ties minkä eläimen jyräämänä, ja minusta alkaakin tuntua, että olen aina väärässä paikassa väärään aikaan. Olen saanut 200kg painavan emakon vauhdilla päin polveani ja jonka jälkeen otus sinkosi minut pikkuporsaiden karsinaan, olen myös meinannyt saada lypsykoneen päähäni, kun lypsyllä oleva lehmä hermostui totaallisesti. Olen joutunut lampaiden jyrättäväksi, kun kerittävä lammas säikähti ja pääsi keritsejän otteesta. Myös koulumme kani veti pultit kun nostin sitä ja vemmelsääri sitten raapi angsteissaan ranteeni auki ja näyttikin, aivan kuin olisin viilellyt. Noh, tulipahan sekin opittua, että älä nostele vaarattoman näköistä pikku jänöjussia lyhythihaisella paidalla.

Työ on palkitsevaa ja raskasta. Kun saat todistaa, että työsi kantaa hedelmää ja jollekin koulun eläimille tulee poikasia, niin tunnet onnistuneesi. Koulun karitsat olivat ehkä koulun lopetuksen onnistunein hetki. Ne pienet villakasat sulattivat jokaisen sydämen, eikä kukaan niitä pieniä määkijöitä voinutkaan vastustaa.  

Kämppäkaverin koira

Raskasta, palkitsevaa, kettumaista, työlästä, ruutinien täyttämää ja siitä poikkeavaa työtä tämä on ja siksi niin ihanaa. Vaikka päivässä onkin rutiineja, niin melkein koskaan ne eivät pidä paikkaansa, kun joku eläin päättää laittaa pystyyn shown. Mutta ilman meitä, teillä ei olisi sitä joulukinkkua edessänne jouluisin, ilman meitä teillä ei olisi osaavaa henkilökuntaa lemmikkieläinkaupoissa ja ilman meitä, jäisi moni homma tekemättä.

Pirun ylpeä eläintenhoitaja, Aassi